Ota yteyttä!

upeablogieeva@gmail.com

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Leveät hartiat


Mulla on todella leveät hartiat. Eräs tuttu sanoi kerran: "Mä en kyllä oo koskaan nähny naista, jolla on noin isot hartiat." Toiset ovat muotoilleet sanansa kohteliaammin. Hartioitani on sanottu uimarin hartioiksi ja ryhdikkäiksi hartioksi. Niitä on kutsuttu jykeviksi ja miehekkäiksi.

Kerran halusin ostaa (hirvittävän) jakun, jossa oli olkatoppaukset. 
"Mut ethän sä voi, kun se suurentaa sun hartioita," sanoi yksi ystäväni.
"Sun hartiat näyttäis tossa valtavilta," sanoi joku toinen.

En muista, ostinko jakkua vai en, mutta mietin sitä viikkoja. Ja vielä yläasteella ja lukiossa häpesin jykeviä miehenhartioitani. Halusin piilottaa ne, pahimpina päivinä vaikka leikata irti. En käyttänyt tietynlaisia toppeja tai jakkuja lainkaan. Ajattelin, että olkapääni ovat kuin suuri huutomerkki ylävartaloni päällä. Olisin halunnut mielummin sievät kaksoispisteet.

Nykyään pidän ronskeista, miehekkäistä, leveistä hartioistani. Olen uskaltanut näyttää niitä hieman enemmän ja saanut myös kehuja.

Sulla on treenatut hartiat.
Sun hartiat on hienot.
Sä näyttäisit urpolta, jos sun hartiat olisi pienet..

Joku kerta juttelin hartiakriiseistäni (niitä esiintyy vieläkin toisinaan) Julialle. Puhuin siitä, miten liivit eivät koskaan mahdu päälle ja kuinka takinvuoret repeävät ja kuinka VALTAVAT ne hartiat ovat.

"Sun hartiat oli ensimmäinen asia, johon mä kiinnitin huomiota sussa," Julia totesi.

Ehdin jo kauhistua vähän.

"Ne oli ensimmäinen asia, jota pidin sussa viehättävänä."

Mä hämmennyin ihan hurjan paljon. Mun hartiatko viehättävät? Tai kauniit tai upeat tai seksikkäät, kuten Julia sanoi. Päätin antaa hartioilleni uuden mahdollisuuden.

Tässä takissa hartiani näyttävät erityisen leveältä, mutta mä pidän tästä takista  ja oon päättänyt, että mun hartiat saavat olla isot. Ja se saa näkyä.

Kuvat voisivat olla selkeämpiäkin, mutta ainakin niissä näkyy jykevien hartioiden siluetti.






Kuvat: Julia Kurko

Nappasin vielä muutaman kuvan takista asusteiden kanssa, koska halusin esitellä sitä enemmän








Toi laukku on tainnutkin jo saada enemmän kuin tarpeeksi huomiota, mutta se vaan on niin ihana ihana ihana. Noi tekonahkayksityiskohdat on mun lempparijuttu takissa. No joo, joka tapauksessa

Huivin sain lahjaksi
Takki - UFF
 Laukku  on Brasiliasta
Kengät - Andiamo
Housut Amsterdamista (taas)


On hurjan hienoa tajuta, että oma vihakohta kropassa voi olla toisen suosikki. Suosittelen kovasti antamaan niille piilotettaville kohdille vähän tilaa parrasvaloissa :) 

Mä en usko, että ihmisvartalosta voi löytyä mitään oikeasti rumaa. Pitäisi vaan uskaltaa rakastaa itseään enemmän.

Paljon haleja!
Eeva








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa. Ihanaa, että kommentoit!