UUSI OSOITE BLOGILLE

Siirsin sivut WordPressiin! Blogi löytyy nykyään täältä kahdella kielellä: http://oletupeablogi.wordpress.com

Haleja ja huippuihanaa uuttavuotta!!

Eeva

Leveät hartiat

 

Mulla on todella leveät hartiat. Eräs tuttu sanoi kerran: "Mä en kyllä oo koskaan nähny naista, jolla on noin isot hartiat." Toiset ovat muotoilleet sanansa kohteliaammin. Hartioitani on sanottu uimarin hartioiksi ja ryhdikkäiksi hartioksi. Niitä on kutsuttu jykeviksi ja miehekkäiksi.

Kerran halusin ostaa (hirvittävän) jakun, jossa oli olkatoppaukset. 

"Mut ethän sä voi, kun se suurentaa sun hartioita," sanoi yksi ystäväni.

"Sun hartiat näyttäis tossa valtavilta," sanoi joku toinen.

En muista, ostinko jakkua vai en, mutta mietin sitä viikkoja. Ja vielä yläasteella ja lukiossa häpesin jykeviä miehenhartioitani. Halusin piilottaa ne, pahimpina päivinä vaikka leikata irti. En käyttänyt tietynlaisia toppeja tai jakkuja lainkaan. Ajattelin, että olkapääni ovat kuin suuri huutomerkki ylävartaloni päällä. Olisin halunnut mielummin sievät kaksoispisteet.

Nykyään pidän ronskeista, miehekkäistä, leveistä hartioistani. Olen uskaltanut näyttää niitä hieman enemmän ja saanut myös kehuja.

Sulla on treenatut hartiat.

Sun hartiat on hienot.

Sä näyttäisit urpolta, jos sun hartiat olisi pienet..

Joku kerta juttelin hartiakriiseistäni (niitä esiintyy vieläkin toisinaan) Julialle. Puhuin siitä, miten liivit eivät koskaan mahdu päälle ja kuinka takinvuoret repeävät ja kuinka VALTAVAT ne hartiat ovat.

"Sun hartiat oli ensimmäinen asia, johon mä kiinnitin huomiota sussa," Julia totesi.

Ehdin jo kauhistua vähän.

"Ne oli ensimmäinen asia, jota pidin sussa viehättävänä."

Mä hämmennyin ihan hurjan paljon. Mun hartiatko viehättävät? Tai kauniit tai upeat tai seksikkäät, kuten Julia sanoi. Päätin antaa hartioilleni uuden mahdollisuuden.

Tässä takissa hartiani näyttävät erityisen leveältä, mutta mä pidän tästä takista  ja oon päättänyt, että mun hartiat saavat olla isot. Ja se saa näkyä.

Kuvat voisivat olla selkeämpiäkin, mutta ainakin niissä näkyy jykevien hartioiden siluetti.

Kuvat: Julia Kurko

Nappasin vielä muutaman kuvan takista asusteiden kanssa, koska halusin esitellä sitä enemmän

 

Toi laukku on tainnutkin jo saada enemmän kuin tarpeeksi huomiota, mutta se vaan on niin ihana ihana ihana. Noi tekonahkayksityiskohdat on mun lempparijuttu takissa. No joo, joka tapauksessa

Huivin sain lahjaksi

Takki - UFF

 Laukku  on Brasiliasta

Kengät - Andiamo

Housut Amsterdamista (taas)

On hurjan hienoa tajuta, että oma vihakohta kropassa voi olla toisen suosikki. Suosittelen kovasti antamaan niille piilotettaville kohdille vähän tilaa parrasvaloissa :) 

Mä en usko, että ihmisvartalosta voi löytyä mitään oikeasti rumaa. Pitäisi vaan uskaltaa rakastaa itseään enemmän.

Paljon haleja!

Eeva

Hyvää tapaninpäivää!

Oi että, miten ihana joulu! Tällä kertaa kaikki meni jotenkin niin nappiin. Oli paljon ihanaa ruokaa, superkivaa seuraa ja rakkautta. Ja neljä kissaa yhdessä huushollissa, kun otettiin meidän KP ja Ender mun porukoille mukaan. Ollaan sinkoiltu sukuloimassa, ja tänään päästiin viettämään joulua kahdestaan. Oli ihana nukkua puol kolmeen asti ja syödä aamupalaksi suklaakonvehteja. Me alettiin kokkailla vasta nyt joulusafkoja. Täällä tuoksuu superhyvältä!

Otettiin vähän asukuvia ennen joulua.

Oon ihan rakastunut tohon mun siniseen bleiseriin. Se toimii minkä tahansa kanssa. Löysin sen muutama vuosi sitten kirpparilta. Huomasin, että valitettavasti noissa kuvissa ei näy mun paitaa kovin hyvin, mutta näissä selfieissä on vähän tarkempi tilanne:

No jaa, vähän kehnoa edelleen. Mutta diggailen sitä kun se on läpinäkyvä. Ja näistä kengistä tykkään kovasti myös! Valitettavasti en tähän hätään muista, mistä ne hankin. Fiksuna otin tietty eka kuvat ulkona ja sitten vasta sisällä. Vasta muokkaille ssa huomasin, että noi kengäthän on ihan mutaiset...

Kyllähän ne nyt siinä näkyy vaikkakin ihan kurassa. Tästä laukusta tykkään myös hirveesti, sain sen äidiltä kun oltiin kesällä Brasiliassa. Oi että, siitä vois kanssa kirjottaa!

Mun suklaat! Ostettiin tollanen viiden rasian konvehtipakkaus ja arvatkaa, montako on jäljellä... Suklaa on ehdottomasti yks mun lemppariherkkuja, ja sitä saa ihanan paljon jouluna. Aaaah. Jouluherkkustressittömyys on muuten mennyt huippuhyvin, toivottavasti teilläkin! Oon syöny kinkkua, savukalkkunaa, suklaata, laatikoita, suklaata, lohta, suklaata, suklaakonvehteja ja niin edelleen! Nam.

Leggingsit - Amsterdamista taas (tyhjensin sen yhden putiikin...)

Paita - Gina Tricot

Toppi - H&M

Bleiseri - mikälie kirppari

Kengät - ???

Laukku - joku ihana Brasilian putiikki

Mulla meinas taas jossain vaiheessa mennä hermo :D

Camera loves me ja sillai.

Kuvat: Julia Kurko

Mä lähden tästä jatkamaan joulunviettoa! Superihanaa joulunaikaa ja paljon haleja! 

Eeva

Jouluruoka

Huhhuh, miten ihanaa! Ihan parasta, että on joululoma. Oon ollut jotenkin tosi väsynyt. Ehkä kuva kertookin enemmän kuin tuhat sanaa ja silleen. Tässä mä vikana työpäivänä:

Nyt pysyy silmät jo himpun verran paremmin auki.

No joo, joka tapauksessa mä oon tässä miettinyt jouluruokia kovasti. Joulun alla jengi menee ihan sekaisin ja joka tuutista tulee jouluruokakriiseilyä. On ihan normaalia kuulla tällaisia lauseita:

"Mua jännittää, kun jouluna lihoo niin paljon."

"Mä aion treenata ihan v----- paljon, että saan syödä tänä jouluna kunnolla."

 "Omat eväät joulupöytään! Tänä jouluna ei tuu ekstrakaloreita!"

On ihan älytöntä, ettei nämä lauseet edes kuulosta älyttömiltä. Meiltä suorastaan odotetaan kriiseilyä ja me ollaan myös totuttu siihen. Sitä ei sen kummemmin edes mieti eikä välttämättä kyseenalaista. Miksi?

Pitäisikö todella pelätä, että kinkku ja laatikot humpsahtavat suoraan vyötärölle ja peppuun ja että konvehdeista saadaan uudet, entistä ehommat allit? Mä en usko, että jokaisesta suupalasta seuraa puristavia farkkuja. Koko jouluruokapelko on ihan älytön. Sitä paitsi mitä se lopulta haittaa, jos jouluna tulee muutama kilo lisää? Mun mielestä on ehdottomasti sen arvoista syödä suklaata ja jouluruokia ja käpertyä päiviksi peiton alle kirjan kanssa. Ja sitä paitsi ne kilot katoavat yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin. Ja miksi ne kilot edes ovat paha asia? Ne voivat ihan yhtä hyvin olla maailman kaunein asia!

Jos "joululepsuilun" aikana kertyy älytön määrä kiloja, voi miettiä, olisiko omassa perusruokavaliossa parannettavaa. Ihminen tarvitsee yllättävän paljon ravintoa voidakseen hyvin.

Kohta alkaa jo kesäkuntoon 2015 -meininki, ja naistenlehdet alkavat pursuta näin pääset eroon joulukiloista -artikkeleita. Media kertoo meille, että meidän kuuluukin stressata. Meidän kuuluu inhota uusia lisiä kurveissamme ja yrittää päästä eroon niistä. Me voidaan kuitenkin itse päättää, miten asennoidutaan asiaan. 

Mä rakastan joulua. Tänä vuonna mä kieltäydyn miettimästä kaloreita tai stressaamaan joulukiloista. Ne asiat eivät ole tärkeitä eivätkä tee mua onnelliseksi. Mä aion iloita jouluruoasta ja jos vaatteet jäävät pieniksi (mitä en missään nimessä usko), saan ainakin syyn ostaa uusia.

Stressi ei tee kauniiksi. Onnellisuus tekee. 

Tässä muuten asukuvia, jotka napattiin pari päivää sitten. Eka otettiin vaan kuvia, kun meillä oli meidän nuorempi kissabeibi Ender mukana:

Takki - Carlings

Housut - joku putiikki Amsterdamissa

College-paita - Amsterdamista kans, jostain turistimestasta

Kengät - Andiamo (ainakin muistelisin niin)

Laukku - Italiantuliainen

Huivi -  H&M men

Otettiin vielä parit illalla:

Kuvat: Julia Kurko

Ihanaa joulua ja paljon haleja!!

Eeva

Uusi tukka

Mä kirjoitin tän postauksen oikeastaan ihan aluksi, mutta sitten jotenkin unohdin julkaista sen. No joka tapauksessa mä olen jo pitkään miettinyt, että haluan tehdä jotain mun tukalle. Oikeastaan mä mietin sitä lähestulkoon aina. Musta tuntuu, että ilmaisen kenties kärsimätöntä puoltani hiusten kautta. Tänä syksynä mulla on ehtiyt olla turkoosit, pinkit ja violetit latvat. Sitten yksi kerta kun värjättiin mun upean tyttöystävän Julian kanssa sen hiukset punaisiksi, vetäsin itse violetit koko päähän. No, olen kyllä tykännyt näistä, mutta pituus alkoi nyppiä. Olen onnistuneesti kasvattanut pari vuotta tukkaa (yleensä vetäisen parin kuukauden jälkeen vaikka sivusiilin), joten nyt oli aika nipsasta ne lyhemmiksi. Oikeastaan mä vaan taas selitin jotain ”voi vitsi mä haluun sellasen ylipitkän polkkatukan” –tyyppistä juttua, niin kuin teen nykyään joka päivä, ja Julia sano: ”Okei, mä leikkaan sen nyt.” Ehkä sillä meni hermo tähän jokapäiväiseen tukkajaaritteluun tai jotain. No joo, joka tapauksessa näin se meni.

Tässä ennen ja jälkeen:

 

 

Ja tässä, mitä välissä tapahtui:

On ihmeellistä, miten hyvässä kunnossa tukka voi olla! Tarkentaakseni tilannetta laitan vielä kuvan (yök hyi) noista vanhoista latvoista. Hyi hamppua.

Nyt on vain sellaisia ihania, sileitä hapsuja, joita hiuksiksikin kutsutaan. Tykkään! 

 

Mä meen nyt tuijottelemaan mun tukkaa lisää! Haleja!

Eeva

 

Ensimmäinen asupostaus.

Mun on pakko myöntää, että jännittää vähän. En ole ennen pitänyt tyyliblogia, ja kameran takana oleminen tuntuu hassulta. Kyselen kovasti, ehkä vähän liikaa.

Onks tää asento hyvä?

Minne mä katson?

Pitäiskö vaan lopettaa koko homma?

Kaikki menee hyvin, Julia vakuuttelee, ja mä hengitän.

Hymyä, Julia muistuttaa.

Ainiin. Okei. Selvä! Mä hymyilen ja pyörin vähän hämmennyksissäni ja Julia napsii kuvia.

Ja lopputulos näyttää aikalailla siltä miltä pitikin!

Toppi - H&M

Leggingsit - joku putiikki Amsterdamissa

Rannekoru -UFF

Pusakka -UFF

Tämä asu on aika värikäs mulle. Yleensä diggailen kokomustaa, mutta tänään mulla oli vihreä olo. Noi trikoopöksyt on maailman mukavimmat, ja tykkään erityisesti noista kullanvärisistä yksityiskohdista. Niiden takia valitsin tuon oranssin (joka on yleensä mulle värinä vähintäänkin kauhistus) rannekorun. 

Kuvat: Julia Kurko

Haleja!

Eeva

Miten ihmeessä aloittaa?

Mä olen parikymppinen nainen Helsingistä. Huh, miten vaikeaa. Mä vaan naputtelen näitä kirjaimia ja painan deleteä. Ja sitten uudestaan. Ja uudestaan. Okei, mä aion nyt vaan tehdä epäjohdonmukaisen sanaoksennuksen.

Vihaan kauneusihanteita. On älytön ajatus, että olisi vain yksi tapa olla kaunis. Hitto, mun mielestä on ihan yhtä kaunista olla hyllyvän selluliittinen kuin superhoikka fitness-ihminen. Usein kauniimpaakin. Mä Ihailen ihmisiä, jotka on rehvakkaasti mitä on — oli se sitten jotain kurvikasta tai kulmikasta. Tai karvaista tai ryppyistä tai ihan mitä tahansa, mikä tuntuu omalta.

Mä en ole koskaan itse sopinut kauneusihanteisiin. Mulla on valtava nenä. Mä olen liian pitkä ja liian harteikas. Liian iso. Mun jalat on kokoa 42 ja vaatekoko vähintään sama (nyt varmaan pikemminkin 44-46), jos elän sellaista elämää, joka tuntuu hyvältä psyykkisesti ja fyysisesti. Mulle se tarkoittaa treenaamista ainakin muutaman kerran viikossa, suhteellisen terveellistä safkailua ja myös niitä muka paheellisia (hitto miten mä vihaan tota sanaa!) ruokia. Usein suklaata. Tänään jäätelöä, kokista ja pizzaa. 

Pienimmilläni olen päässyt kokoon 38. Siihen on vaadittu pitkäjänteistä näännyttämistä, liian paljon urheilua ja hurjan paljon itseinhoa. Kun mun hiukset alkoi lähteä päästä, mun pienimmät farkut olivat kokoa 36. Ja mä olin silloin todella sairas. Anoreksiasta tuli jossain vaiheessa ortoreksia, ja vaikka syömishäiriö tuntuu jo onneksi hyvin kaukaiselta, on päiviä, jolloin tuntuu, etten millään opi rakastamaan itseäni ja pitämään itsestäni huolta. Mutta mä yritän kovasti ja olen huomannut, että haluan olla oma itseni — mitä se sitten tarkoittaakaan. Ainakin olen varma siitä, että se ei ole sitä, mitä olen tavoitellut. Mä olen päättänyt, että mä olen hyvä näin. Olen rosoinen ja roteva ja kaunis.

Sunnitelmissani on tyyliblogi, jota teen tästä perspektiivistä. Katotaan, mitä siitä tulee. Ainakin mä olen innoissani! Blogin nimeksi tuli Sä oot upee, koska jokainen on, eikä sitä sanota tarpeeksi usein. Mulle tulee hyvä mieli kun mä katson tota otsikkoa. Toivottavasti sullekin!

Haleja!

Eeva